Kesä on kääntymässä hitaasti kohti syksyä. Heinäkuuta on jäljellä enää muutama viikko ja sitten on elokuu: Polku kohti syksyä.
Tämä vuosi on mennyt nopeasti, liian nopeasti. Ehkä kyse on siitä että Unenkulkija on tehnyt paljon kaikkea: Olen hoitanut pihaani, rakentanut aitaa, kaivanut niin monta kuoppaa että en enää pysy kirjoilla ja tottakai olen kirjoittanut. Kirjoittanut paljon. Sain keväästä valmiiksi ensimmäisen kirjani, joka on ollut tekeillä yli vuosikymmenen ajan, mutta sanoiksi se taipui vasta viimeisen parin vuoden aikana.
Kirja, jonka kirjoitin, on nimeltään ”Näkijä, Kokija, Tekijä” joka kertoo minun tavastani kulkea polkuani tavalla, jolla toivon lukijan saavan kiinni ajatuksen jonka avulla voi kulkea omaa polkuaan. Kirjan kirjoittaminen oli ennenkaikkea henkinen prosessi, ja se kirjoitti minua yhtä paljon kuin minä kirjoitin sitä, prosessi, jonka toivon koskettavan minua uudestaan ehkä vuoden tai parin päästä.
Kirjan kävi lävitse, punakynällä viivaili tuo rakas Karhuntassuni, joka tarkempaa tarkempana osoitti ajatusvirtani satunnaiset virheet, pilkun käyttämiset siellä täällä ja mäen päällä, sekä tottakai kannusti minua julkaisemaan ja tekemään kirjani.
Mutta syksy. Olemme kohta täällä taas. Rakas, rakkain vuodenaikani juoksee kohti ja vaikka sanonta ”Suomen kesä ja lyhyt ja vähäluminen” kertoo meille kaikille Suomalaisille että olemme tottuneet lyhyeen kesään ja pitkään talveen, en tiedä olenko vielä lähelläkään valmis taas vetämään perässäni pitkin hankea ahkiota täynnä polttopuita läpi pimeän pihan kun pakkanen kirveltää naamaa.
No, luonto on ja luonnolle ei voi mitään- Kun talvi päättää viimein tulla syksyn jälkeen, meidän pitää ja hitaasti nyökähtää ja ymmärtää sen tuleminen. Talven saapuminen on yhtä tärkeä tapahtuma luonnossa kuin mikä tahansa meidän oma rituaalimme, tapamme tai perinteemme. Se on pyhä ajankohtamme luonnon nukahtamiseen eloisan kesän jäljiltä.
Illat pitenevät, varjot pitenevät, ja jossain täällä kuolleen kosken vieressä, pitkien puiden varjossa pihan perässä syttyy jälleen Unenkulkijan nuotio, syttyy, palaa ja rätisee. Siellä minä istun tulen ääressä, siellä minä istun ja kuuntelen, pimeydessä, hiljaisuudessa luonnossa.
Jos satut istahtamaan risuparteisen miehen viereen, joka nahkaisen lierihattunsa alla tuhahtaa, olet tervetullut ja keittänen kahvitkin sinulle. Jos muurinpohjapannuni sattuu olemaan tulella, saatat saada paistetun silakan tai toisenkin kahvin kera. Toki, jos tulet pimeydestä ilmoittamatta, varaudu että edessäsi on vähintäänkin vihaisen karhun luonteen omaava metsänpeikko joten hyvät vieraat tietävät ilmoittaa tulostaan ajoissa.
Oletuksena toki on, että löydät tämän metsänpeikon luokse. Rauhallista loppukesän jatkoa.