Ikäänkuin kuolleiden näkeminen olisi vaihtoehto

En tiedä miten perusväestö reagoisi siihen, että kun kävelet kahvikuppi kädessäsi olohuoneeseen ja olohuoneen kulman takana seisoo odottamatta osittain läpinäkyvä isokokoinen hahmo ja melkein törmäät siihen ennenkuin se häviää, mutta minä reagoin lähinnä ”jaa sinä” kommentilla.

Kaikessa mediassa ja netissä jatkuvasti väännetään niin ateistien (noiden jalojen skeptikkojen), trad. kristittyjen (noiden jalojen aivopesuloiden) ja aavetutkijoiden (pääsääntöisesti, noiden, ikävä kyllä, ärsyttävien säätäjien jotka ovat ihan hakoteillä) välillä aiheesta onko aaveita, henkiä tai muita sensellaisia olemassa.

Minulle, ikävä kyllä, tämä keskustelu ei ole edes vaihtoehto. En voi valita, näenkö henkiä tai muita sen tapaisia asioita. Välillä tuntuu että haluaisin valita mutta tiedän, että silmien sulkeminen niiltä ei poista niiden olemassaoloa.

Kuten aina totean: ”Ikäänkuin kuolleiden näkeminen olisi vaihtoehto”. (© unenkulkija)

Mutta kukaan ei synny shamaaniksi. Shamaaniksi kasvetaan, opitaan elämän kolhujen ja meitä viisaampien opetuksen kautta. Se on kutsumus.

Yritin pitkään kieltää sen mitä näin ja aistin: Olin paljon paljon nuorempana jopa muutaman vuoden Skepsis ry:n (Skeptikkojen yhdistys)  jäsen todetakseni vain, että jäsenyys ei poistanut minulta kykyäni nähdä henkiä, tietää tulevaisuutta tai kuulla muiden ajatuksia. Ikävä kyllä ei toisaalta, ja toisaalta, hyvä että ei. Meidän ympärillämme on paljon enemmän kuin suurin osa näkee ja vielä enemmän mitä suurin osa haluaisi myöntää.

Joten lyhyesti teille, jotka pelkäävät että elämä loppuu kuin seinään ja tässä ympärillä on kaikki mitä näet tai tulee ikinä olemaan, älkää murehtiko. Henkien maailma ei ole niin kaukana tästä kuin kuvittelette ja omilta osin se ei ole niin erilainen kuin voisi luulla. Minulla ei ole edes mahdollisuutta tai halua itkeä kuolleiden läheisteni tai tuttujeni perään sillä tiedän heidän olevan aika lähellä. Välillä liiankin.

Ja taas teille jotka haaveilette taivaasta ja helvetistä: Minulla on teille huonoja uutisia.

No. Ehkä tämä riittää tältä erää. Tämän piti olla vain pieni teksti, pieni Facebook-päivitys ajatuksesta joka lähti kun meinasin törmätä tuohon erääseen tuttuun henkeen täällä yllättäen ja siten läikytin lattialle kahvia mutta kuten minulla on tapana, ajatukseni pysyvät vain hetken kiskoilla kunnes lähtevät pitkin nelostietä eteenpäin. Oikein mukavaa lauantaina kaikille. Kahvini loppuu.


Jaa